Vaurioituneet hiukset vaativat erityishuolenpitoa. Keratiinihiusnaamio takaa juuri sen. Kaikki keratiininaamiot eivät kuitenkaan ole onnistujia, vaan meidän on valittava naamio laadukkailla ainesosilla. Voit kokeilla yhtä alla listatusta viidestä parhaasta keratiininaamiosta. Löydätkö oman suosikkisi?

Olivat hiukset sitten äärimmäisen vaurioituneet tai vain heikkenemiseen päin, keratiini on loistava hoitokeino. Syy on yksinkertainen: hiukset koostuvat keratiinista, eli keratiini paikkaa ja vahvistaa hiuksia parhaiten. Miten paljon sitä sitten tulee käyttää, jotta hiuksista tulisi upeat?

Keratiini hiustenhoidossa. Naamiot vai kampaamojen käsittelyt?

Keratiinia voi käyttää muutamalla eri tavalla hiusten korjaamiseen. Hiukset voi yrittää paikata itse kotona tai ne voi luottaa ammattilaisen käsiin.

  1. Hiuksia silottava käsittely keratiinilla paikkaa, vahvistaa ja silottaa hiuksia keratiinimolekyylejä sisältävän valmisteen avulla. Ammattilaiskampaaja levittää valmisteen hiuksiin ja käsittely vie paljon aikaa. Keratiinikäsittelyn hinta on aika korkea.
  2. Keratiinihiusnaamio on budjettiystävällinen vaihtoehto kalliille kampaamokäsittelyille. Naamiota voi käyttää helposti kotona hiusten vahvistamiseen, elvyttämiseen ja vastustuskyvyn parantamiseen. Laadukas keratiinipohjainen naamio tekee hiuksista sileämmät, kiiltävämmät ja antaa suojaa hiuksille. Tuote on myös kevyempi kukkarolle mutta se vaatii säännöllistä käyttöä.

Keratiinihiusnaamio – uusi pakollinen kauneustuote!

Jos hiukset ovat vaurioituneet on pakko kokeilla keratiinihiusnaamiota. Se on kampaajaa halvempi vaihtoehto mutta se myös toimii loistavasti. Jo muutaman kerran jälkeen voi nähdä muutoksen ja paikata vaurioituneet hiuksensa. Kampaajan keratiinihoidot eivät tule tarpeeseen, sillä keratiinihiusnaamio pystyy:

  • paikkaamaan hiusten sisäiset vauriot
  • vahvistamaan hiusten ulkoisia kerroksia ja silottamaan hiuksia
  • ehkäisemään tulevia vaurioita
  • lisäämään pehmeyttä ja vastustuskykyä
  • palauttamaan kiillon ja vahvistamaan hiusväriä
  • vähentämään kaksihaaraisia
  • hallitsemaan pörröisyyttä ja sähköisyyttä

Parhaat Keratiinihiusnaamiot [TOP 5]

Mikä tuote tulisi valita? Mikä keratiinihiusnaamio on paras? Mikä hoitaa vaurioituneita hiuksia parhaalla mahdollisella tavalla? Meillä on vastaukset tavallisimpiin kysymyksiin ja tässä ne ovat – viisi parasta keratiinihiusnaamiota. Valitse yksi ja löydä suosikkituotteesi paikkaamaan hiuksia kotona. Keratiiniterapia on helppoa ja tarjoaa yllättäviä tuloksia.

(1) Keratiininaamio vaurioituneille hiuksille Nanoililta

paras hiusnaamio Nanoil Keratin Hair Mask

Nanoilin keratiinihiusnaamio on hyvä valinta kaikille, joiden mielestä tuotteen tehokkuus on kaikkein tärkeintä. Kevyt naamio levittyy hiuksiin helposti ja tuo tuloksia jo ensimmäisellä kerralla: hiuksista tulee sileät, kiiltävät ja helpommin harjattavat. Hydrolysoitu keratiini on tuotteen pääainesosa ja sen lisäksi naamiossa on hoitavaa ja kaunistavaa pantenolia. Nanoilin keratiinihiusnaamio paikkaa, vahvistaa, lisää vastustuskykyä ja ehkäisee tulevia vaurioita. Tuote vähentää pörröisyyttä, kaksihaaraisia ja ohenemista. Kuulostaako hyvältä? Kaikki tämä on mahdollista Nanoil Keratin Hair Maskin avulla – paras naamio vaurioituneille, kuiville, hauraille, pörröisille ja kaksihaaraisista kärsiville hiuksille.

Lue lisää: nanoil.fi

Tuotetiedot:

  • kevyt, ei-latistava koostumus
  • vaikutukset heti ensimmäisellä kerralla
  • yksinkertainen sisältö, paljon keratiinia
  • paikkaa sisäisiä kerroksia ja suojaa ulkoisia
  • suositellaan kuiville, hauraille hiuksille

(2) Keune Care Keratin Hair Mask

Yksi kiinnostavimmista ja kalleimmista hiusnaamioista on Keunen hiusnaamio. Suuresta koostaan huolimatta naamio ei riitä pitkäksi aikaa, sillä se on aika paksu. Naamio sisältää keratiinia ja B5-provitamiinia mutta myös muita ainesosia, kuten sheavoita ja ”Quat Complex” -ainesosaa, joka on itse asiassa yhdistelmä muotoiluvälineiden kuumuudelta suojaavia ainesosia. Keune -naamiota suositellaan vaurioituneille, pörröisille ja kuiville hiuksille, sillä se vahvistaa, elvyttää ja ehkäisee kosteuden haihtumista. Vaikutusten saamiseksi naamiota on käytettävä säännöllisesti jokaisen hiuspesun jälkeen (vaikutusaika 2-3 minuuttia).

Tuotetiedot:

  • yksi kalleimmista keratiininaamioista
  • sisältää uniikkia ravitsevaa Quat Complexia
  • suositellaan kuiville, vaurioituneille hiuksille
  • suurikokoinen, aika paksu

(3) Goldwell Kerasilk Mask keratiinilla ja silkillä

Toinen keratiinipohjainen naamio vaurioituneille hiuksille. Keratiinin lisäksi Goldwell Kerasilk sisältää silkkiä, joka on myös tärkeä proteiini hiuksille. Molemmat vaikuttavat hiuksiin vahvistamalla, silottamalla ja elvyttämällä. Lopputulos on helpommin harjattavat ja kauniimmat hiukset. Keratiinihiusnaamio ei ainoastaan auta kurittomien hiusten muotoilussa, vaan vahvistaa myös heikkoja hiuksia. Tuotetta levitetään säännöllisesti kosteille hiuksille 5-10 minuutin ajaksi. Naamiossa on myös huonoja puolia, esimerkiksi pieni koko ja korkea hinta.

Tuotetiedot:

  • intensiivisesti silottavat vaikutukset
  • tehty hallitsemaan kurittomia hiuksia
  • kaksi tärkeää ainesosaa: keratiini ja silkki
  • pieni koko, ei riitä kauaa

(4) Wella SP Luxe Oil Keratin Restore Hair Mask

Parhaiden keratiininaamioiden listauksessa on oltava yksi naamio salonkibrändiltä, eli Wellalta. Tämäkin naamio sisältää keratiinia mutta myös muita ainesosia. Muiden tuotteiden kaltaisesti Wella Sp Luxe Oil sisältää myös öljyjä, esimerkiksi jojoba öljyä, auringonkukkaöljyä ja arganöljyä – öljyjen takia tuote on aika rasvainen ja saattaa rasittaa hentoja hiuksia. Mikäli tuotetta käyttää säännöllisesti, ohjeiden mukaisesti ja sopivissa määrissä, se vahvistaa ja paikkaa hiuksia. Lisäksi naamio palauttaa kiillon, pehmeyden ja ihanan ulkomuodon hiuksiin.

Tuotetiedot:

  • hieman muita naamioita suurempi koko
  • sisältää nestekeratiinia
  • sisältää öljyjä
  • vahvistaa, paikkaa, lisää joustoa

(5) Phyto Phytokeratine Extreme Keratin Hair Mask

Phyto Phytokeratine Extreme on hyvä valinta hennoille, elottomille, kuiville tai vaurioituneille hiuksille. Tuote sopii myös herkälle päänahalle. Kyseessä on yksi kalleimmista mutta myös ainesosien kannalta kiinnostavimmista naamioista. Tämä ei ole tavallinen keratiininaamio, sillä se sisältää runsaasti baobab -öljyä, sapotevoita ja sheavoita. Kasveista uutettu keratiini muistuttaa hiusten luonnollisena rakennuskivenä toimivaa keratiinia. Todella kiinnostava tuote vaurioituneiden hiusten paikkaamiseen, ravitsemiseen ja silottamiseen.

Tuotetiedot:

  • sisältää kasviskeratiinia 18 aminohaposta
  • runsaasta öljyjä, esim. baobab öljyä, sheavoita, sapotevoita
  • suositellaan hennoille, kuiville ja elottomille hiuksille
  • yksi pienimmistä ja kalleimmista naamioista