Vaikka kampaamot tarjoavat laajan valikoiman erilaisia ammattitason käsittelyjä ja tuotteita hiusten eri ongelmiin, monet naiset suosivat kotona tehtäviä hoitoja. Osa hoidoista ehkäisee hiusten rasvaisuutta ja vahvistaa heikkoja hiuksia, toiset taistelevat hilsettä vastaan. Tutustu kotona tehtäviin hiushoitoihin, jotka saattavat tuoda yllättäviä lopputuloksia.
Kotihiushoidot rasvaisille hiuksille
On useampia tapoja pitää hiukset raikkaina ja tuuheina. Tässä muutama.
Hiivaseos
Seoksen valmistamiseksi tarvitaan paketti hiivaa ja maitoa. Seos levitetään päänahkaan ja hiuksiin ja annetaan vaikuttaa puoli tuntia. Lopuksi hiukset pestään miedolla shampoolla. Käsittely tulisi tehdä ainakin kerran viikossa, mutta maksimissaan kahdesti viikossa.
Pikanaamio
Vatkaa kananmunan valkuainen kovaksi marenkimaiseksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon kanan keltuainen. Levitä kosteisiin hiuksiin. Pistä hiusten ympärille suihkumyssy ja pese hiukset noin kahdenkymmenen minuutin kuluttua. Toista käsittely aina hiuspesun jälkeen.
Kaljahaude
Tähän tarvitaan kourallinen takiaislehtiä ja 3/4 lasillista kiehuvaa vettä. Anna lehtien hautua kuumassa vedessä. Siivilöi lehdet pois ja lisää joukkoon puoli lasillista kaljaa, muutama A-vitamiinitippa sekä sitruunamehua. Hiero sekoitus puhtaisiin ja kuiviin hiuksiin. Laita päähän suihkumyssy ja huuhtele hiukset kolmen tunnin kuluttua. Käsittely tulisi toistaa kahden viikon välein.
Raikastava uute
Uute valmistetaan kaatamalla lusikallinen piparminttua ja nokkosta (tai timjamia tai rosmariinia) litraan kiehuvaa vettä, joka peitetään kannella ja annetaan hautua hetken. Siivilöinnin jälkeen hiukset pestään uutteella ja uutetta hierotaan päänahkaan. Tämän käsittelyn voi toistaa jokaisen hiuspesun jälkeen.
Kotihiushoidot heikoille hiuksille
Seuraavat hoidot ravitsevat ja tuovat happea hiustupille, joka johtaa vahvempiin ja kestävämpiin hiuksiin.
Kasvimehu
Mehun valmistamiseen tarvitaan 1/4 lasillista aloe vera mehua ja sitruunamehua. Mehut sekoitetaan keskenään ja mehuseokseen lisätään lusikallinen luonnollista hunajaa. Seos hierotaan päänahkaan ja pestään pois miedolla shampoolla puolen tunnin kuluttua.
Nesteparafiini
Hiuksia voi ravita myös nesteparafiinilla. Lisää kananmunan keltuainen ja muutama tippa risiiniöljyä kolmeen lusikalliseen nesteparafiinia. Seuraavaksi ainesosat sekoitetaan voimakkaasti vatkaten ja sileä seos levitetään hiuksiin (välttäen päänahkaa). Laita päähän suihkumyssy ja ota se pois 20-30 minuutin kuluttua, huuhtele seos hiuksista ja pese hiukset shampoolla. Käsittelyn voi tehdä ainakin kerran viikossa.
Kotihiushoidot haalentuneelle hiusvärille
Kasviuute
Raasta hienoksi kypsä lanttu sekä piparjuuri ja purista niistä mehut. Hiero tämän jälkeen mehut päänahkaan n. 30 minuuttia ennen hiusten pesemistä. Käsittelyn voi tehdä kahden tai kolmen hiuspesukerran välein.
Yrttirohto
Jos tätä haluaa kokeilla, sekoita lusikallinen kortetta, takiaisenjuurta ja nokkosen lehtiä – laita yrtit purkkiin ja kaada 1/2 lasillista pirtua purkkiin. Upota sidekääre sekoitukseen kahden viikon kuluttua, purista ylimääräinen neste kääreestä ja hiero päänahkaan joka toinen päivä.
Tavallinen suopayrtti- ja nokkosshampoo
Sekoita kourallinen suopayrttijuurta ja nokkosia, kaada litra kiehuvaa vettä päälle ja peitä kannella. Kun yrtit ovat hautuneet hetken vedessä, siivilöi ne pois. Käytä jäljelle jäävää nestettä shampoon sijaan.
Kotihiushoidot kuiville hiuksille
Luonnolliset hauteet ja huuhteet suojaavat hiuksia parhaiten kuivaavalta auringolta. Joskus vain yksi käsittelykerta yrttipohjaisilla tuotteilla saa hiukset näyttämään upeilta. Kuuden viikon säännöllinen hoito tuo kuitenkin parempia tuloksia. Hoidon jälkeen hiuksia ei kuivata hiustenkuivaajalla tai auringossa; vaan luonnollisesti kotioloissa. Valmista aina hauteet keraamisessa astiassa juuri ennen käyttöä.
Jogurttihaude
Tämä valmistamiseen tarvitaan neljä lusikallista tavallista jogurttia ja kananmuna. Levitä seos hiuksiin ja anna vaikuttaa noin 10 minuuttia. Huuhtele pois haalealla vedellä.
Kehäkukkaseos
Lusikallinen kehäkukan lehtiä kaadetaan puolikkaaseen lasilliseen kiehautettua vettä, peitetään kannella ja annetaan veden imeytyä lehtiin. Yrtit siivilöidään pois ja sekoitetaan puolikkaaseen lasilliseen maitoa ja kananmunan keltuaiseen. Seos levitetään kuiviin tai kosteisiin hiuksiin ja päälle laitetaan suihkumyssy. Seos saa vaikuttaa 10-15 minuuttia ennen huolellista huuhtelua.
Elvyttävä uute
Uute valmistetaan ottamalla kaksi kourallista limepuun kukkasia, joiden päälle kaadetaan litra kiehuvaa vettä. Anna kukkasten hautua vedessä hetken ja käytä sitten vettä puhtaiden hiusten huuhteluun. Uutetta voi käyttää jokaisen hiuspesun jälkeen.
Banaanihaude
Murskaa banaani, ja sekoita se sitruunamehuun sekä luonnolliseen jogurttiin. Hiero seos hiuksiin ja kääri pyyhe pään ympärille – anna vaikuttaa noin 20 minuuttia. Pese hiukset lopuksi miedolla shampoolla.
Luonnollinen hoitoaine
Yhdistä kasviöljy muutamaan tippaan eteeristä öljyä, esim. pelargoniöljyyn tai laventeliöljyyn, ja hiero hiuksiin. Pese hiukset noin 15 minuutin kuluttua.
Kotihiushoidot elottomille hiuksille
Tässä muutama tapa lisätä kiiltoa elottomiin hiuksiin.
Sitruunaeliksiiri
Sitruunamehu hierotaan vastapestyihin hiuksiin, välttäen hiusten latvoja. Huuhtele hiukset huolellisesti vedellä muutaman minuutin kuluttua. Käsittele hiukset sitruunamehulla kerran kahdessa viikossa.
Hunajahaude
Sekoita kaksi lusikallista hunajaa kolmeen lusikalliseen oliiviöljyä sekoittimen avulla, levitä huolellisesti kosteisiin hiuksiin ja laita päälle suihkumyssy. Pese hiukset shampoolla ja huuhtele kunnolla 15 minuutin kuluttua.
Kiiltoboostiseos
Kuumenna 1/3 lasillista oliiviöljyä ja lisää siihen lusikallinen kamomillaa, nokkosta ja koivunlehtiä. Anna yrttien olla öljyssä noin puoli tuntia. Siivilöi yrtit, lisää kananmunan keltuainen, teelusikallinen hunajaa ja sitruunamehua sekä 2-3 tippaa rosmariiniöljyä veteen. Levitä lopuksi koko seos kosteisiin hiuksiin, anna vaikuttaa 30 minuuttia ja pese hiukset shampoolla.
Kotihiushoidot hilsettä vastaan
Hilsettä vastaan voi taistella antibakteerisilla ja puhdistavilla tuotteilla, jotka tasapainottavat ihon pH-arvoa.
Tuoksuöljy
Sekoita 3-4 teelusikallista manteliöljyä ja puoli teelusikallista rosmariiniöljyä kananmunan keltuaiseen. Hiero seos hiuksiin, pistä päälle suihkumyssy ja pese hiukset shampoolla 30 minuutin kuluttua. Käsittele hiukset seoksella aina ennen hiusten pesemistä.
Puhdistava huuhtelu
Kaada kaksi lusikallista kortetta tai lusikallinen minttua, sitruunamelissaa ja katajaa litraan kiehautettua vettä. Peitä ja anna hautua. Siivilöi yrtit. Kaada jäljelle jäävää vettä hiuksiin jokaisen pesukerran jälkeen ja hiero päänahkaan.
Aloevesi
Leikkaa aloelehdet hienoiksi ja yhdistä ne vodkan kanssa purkkiin. Sulje purkki tiiviisti ja anna seistä 2 viikkoa. Siivilöi lehdet pois ja kaada neste tummaan lasiastiaan. Hiero päänahkaan kahdesti viikossa ennen nukkumaanmenoa, pese hiukset aamulla.
Vastaa